Ihmiset ympärillämme

Ylistys aidoille ystäville, tärkeille kohtaamisille, ikimuistoisille hetkille, rakkaudelle ja juhannukselle!

Juhannus on tulossa ja kerrankin vaikuttaa siltä, että saadaan juhlia lämpimässä säässä. Tässä juhannuksen alla olen saanut varsinaisen virtapiikin. Olen todella hyvällä mielin siivoillut paikkoja ja käyttänyt rättiä paikoissa, jotka eivät kuulu meidän perheen siivouslistalla ykköseksi, kuten kaapin päälliset tai kukkien suihkussa käyttäminen. Olen oikein ihmetellyt, mikä tätä hyvää mieltä ja iloa on tähän siivoukseen antanut? Innostusta varmaan lisäsi kolmen yön miniloma, joista kaksi matkailin Jannen kanssa Savon suunnilla ja yhden yön vietin hotellissa kahden ystävän kanssa.  Yhtenä suurena vaikuttajana on tietysti se, että meille tulee juhannusvieraita. Olenkin huomannut, että kodissamme vierailevat ystävät saavat minussa aikaan myönteisiä muutoksia, kuten se, että alan nauttia siivoamisesta… Omituista.  Ja sanottakoon, että tämä muutos ei ole pakonomaista stressi siivousta vaan ihanaa, inspiroivaa ja voimaannuttavaa. Tosin on välillä aikoja, että siivous innostusta ei tule ja sitten vietetään aikaa pölyisemmässä kodissa ja silti hyvässä tunnelmassa. Ympäristöstä viis, tärkeintä on aito ja lepoinen tunnelma.

Uusin inspiraatio! Leijuva sänky :) 

Siivotessani mielessä on pyörinyt erilaiset kohtaamiset. Kuinka suuri merkitys voi joillan kohtaamisilla olla, kuinka paljon joku sattumanvarainen hetki voi antaa voimaa ja iloa. Jostain syystä kiitollisuus on nostanut erityisen korkealle päätään ja kohdistunut ystäviin ja tärkeisiin kohtaamisiin. Työuupumuksen jälkeen olen ollut varsinainen energia puntari. Hyvät ja aidon ihmissuhteet antavat paljon voimaa, ne oikein loistaa, kun taas raskaat, teennäiset tai epäasialliset kohtaamiset vievät omatkin energiat todella raskaaksi. Sen vuoksi on ollut pakko opetella rajaamaan ja pitämään itsestään huolta.

Joskus on ihan oikein vain tylysti kääntää selkä ja siirtää katse parempaa tulevaisuuteen, kauniinpiin maisemiin.

Tottakai ne ikävätkin kohtaamiset ja sanat jäävät roikkumaan mieleen takiaispallon tavoin (yritän ottaa niistä opikseni), mutta hyvät kohtaamiset ovat ikaan kuin valo, joka ei koskaan sammu. Tämä seuraava tilanne on jättänyt lähtemättömän jäljen minuun:

Kun olin ensimmäisen kerran työuupumuksen vuoksi pari viikkoa sairauslomalla sattui eräs yhteistyökumppanimme soittamaan. Sydän hakkasi, kun vastasin puhelimeen, mietin mitä sanon? Valehtelenko, kiertelenkö vai sanonko tilanteeni suoraan? Jos sanon, miten se vaikuttaa yhteistyöhömme ja menetänkö kasvoni heikkouteni vuoksi? Tämän kaltaiset ajatukset pyörivät mielessäni, mutta päätin tapani mukaan olla rehellinen ja mennä pelkoa kohti. Kerroin tilanteestani totuuden. Yllätyksekseni tämä ihminen halusikin kuunnella mitä minulle kuuluu, tuki ja kannusti. Keskustelumme voimaannutti minua ja lievensi häpeääni. Tämän toisen ihmisen yllätyksellistä empatiaa ja inhimillisyyttä en ole edelleenkään unohtanut. Koen jopa, että tuo puhelu on ollut yksi voiman sysäys tulevaa varten... Vaikka jatkoin vielä pari vuotta työssä tämän tilanteen jälkeen.

Luonnon kaunista

Kaikesta huolimatta tuli se päivä, että en voinut enää omaa kehoani ja mieltäni huijata. Voimat loppuivat. Pohja, jolle olin elämäni rakentanut romahti rytinällä. Kaiken kaaoksen keskeltä, savun hälvettyä, aloin hahmottamaan rakenteen tukipilareita, jotka töröttivät paikoillaan, hievahtamatta!  Aidot ystävät!  Olen onnekas siitä, että minulla on aitoja ystäviä, joiden seurassa ei tarvitse esittää, vetää mitään roolia tai kulissia. Välillä ollaan oltu enemmän yhteydessä ja välillä vähemmän, elämän tilanteen mukaan. Aina on voinut kuitenkin luottaa siihen, että ystävyys säilyy.  Osa ystävyyssuhteista on muodostunut jo reilu parikymmentävuotta sitten, siinä on aika paljon jo perillä toisen elämästä ja sen monimutkaisista vaiheista. On oltu saamaa mieltä ja välillä erimieltä, on yritetty vähän toista neuvoa ”oikeaan” suuntaan ja kuitenkin jokainen on tehnyt niin, kuin on silloin parhaaksi nähnyt tai mihin on voimat riittäneet. Yksi tekijä on kuitenkin aina säilynyt, hyväksyntä ja ystävyys.

Osa ystävistä on tullut elämään sattumalta. Niin kuin eräällä etelän matkalla. Tutustuttiin yhteen tosi mukavaan perheeseen. He pyysivät meitä kanssaan illalliselle ja samalla juhlimaan perheen isän syntymäpäiviä. No tietysti mentiin, mukavaa seuraa ja lapsetkin viihtyivät keskenään. No lahjaa ei ollut, niin päätimme kirjoittaa lahjakortin, joka oikeutti ” Viikonloppu loma Salakassa, järven rannalla täysihoidolla”. Siinä meni puolisen vuotta, kun puhelin soi ja lahjakortti lunastettiin. Kaikilla synkkasi tosin hyvin keskenään ja siitä alkoi se perhe ystävyys ja sitä on kestänyt nyt viisi vuotta eikä loppua näy.

Tänään yllyin ihan hurjaksi. Käänsin sohvan vinottain. 

Itselleni hyvän ystävyyden mittari on aitous. Ystävyys ei ole riippuvuutta tai tarvitsevuutta, se on luottamuksellinen ihmissuhde, jossa toinen hyväksytään ”just semmoisena” kun se oikeasti on. Kun ollaan aitoja, voi joskus tulla erimielisyyttä tai voi joku asia ärsyttääkin, ihmisiähän tässä ollaan. Ainakin itse huomaan päästelevän välillä sammakoita suustani, mutta aidossa ystävyydessä voi luottaa siihen, että se kestää sen. Minulla on useampi ystävä ja se on ihan valtava rikkaus, eri ystävien kanssa saatetaan keskustella eri asioista. Saat kuulla erilaisia ajatuksia ja näkökulmia ja oppia niistä. Minun ystävilläni on paljon muitakin ystäviä, niin kuin minullakin. Aidot ystävät antavat tilaa muillekin ystäville, joten kateus ja omistamisenhalu, eivät kuulu aitoon ystävyyteen. Tapaamisia voi olla harvoin tai välillä useammin, mutta aina voit luottaa siihen, että tarina jatkuu siihen mihin on viimeksi jääty. Muutama vaatimus tosi ystävyyteen kuitenkin on: luottamus, aitous ja vastavuoroisuus (kuulla ja tulla kuulluksi). Mielestäni ilman niitä ei ystävyys voi syventyä.

Eilen tuolla puiden alla istuin minä ja mun yksi ystävä. Vietettiin päivä yhdessä, käytiin uimassa ja syötiin jätskiä. Niin ja parannettiin maailmaa... Odotukseni palkittiin kukat ovat puhjenneet kukkaan.

Työuupumus on selkeyttänyt rajojani paljon. Se on ollut tervetullut oppi hyvän elämän kannalta. Toipumisen alkuaikoina, sosiaaliset tilanteet saattoivat olla uuvuttavia, vaikka olisi ollut kysymys kuinka hyvästä ystävästä tahansa. Näin ollen olen joutunut välillä perumaan tapaamisia. Se on ollut vaikeaa, mutta vaihtoehtoa ei annettu. Onneksi on ollut luottamus siitä, että ystävät ymmärtävät. Olen oppinut, että minulla on oikeus ja velvollisuus huolehtia omasta hyvinvoinnistani. Minun ei tarvitse sietää epäasiallista kohtelua tai raskaita ihmissuhteita enää. Minun ei tarvitse tehdä mitään mikä ei palvele minun omaa hyvinvointiani. Se ei tarkoita sitä, että olisi oikeus loukata toisia. Se tarkoittaa minulle sitä, että ymmärrän olevani itse vastuussa siitä, kenen kanssa vietän aikaani. Vastuussa siitä, että asiat, joita teen, teen hyvässä fiiliksessä ja hyvästä tahdosta, en sen vuoksi, että saisin enemmän kiitosta tai näyttäisin ulos päin paremmalta ja täydellisemmältä. Nyt vasta olen ymmärtänyt sen pointin, että ensin pitää rakastaa, tuntea ja hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, ennen kuin voi hyväksyä ja rakastaa toisia.

Ihanaa juhannusta teille kaikille!

Rakkaudella: Virpi