Vipen parku ja purkaus

En minä koskaan ole johtajaksi halunnut. Koulussakin sanoin, että johtajaa minusta ei tule! Niin kuin sanonta kuuluu ”Älä sano koskaan, ei koskaan”. Tiesin heti opiskelujeni alussa, että haluan työskennellä lasten kanssa. Lapset ovat niin aitoja ja vilpittömiä. Tein ensin jonkun verran lastentarhanopettajan sijaisuuksia ja jotenkin sisällä kasvoi halu itse vaikuttaa varhaiskasvatuksen laatuun, erityisesti lapsen kohtaamiseen. Sitä kautta alkoi muhimaan ajatus yksityisestä päiväkodista. Monien vaiheiden kautta huomasin eteneväni kohti yrittäjyyttä ja päiväkodin perustamista. Minusta oli tulossa yksityisen päiväkodin toinen osakas. Paljon oli selvitettävää ja kaikki tuntui jännittävältä. Kun yritys oli monien mutkien kautta siinä vaiheessa, että lupahakemus oli ajankohtaista täyttää, havahduin vastuukysymykseen. Hakemuksessa ilmoitettiin päiväkodin toiminnasta vastaavan henkilön muodollisesta pätevyysvaatimuksesta ”vähimmäisvaatimus alaan soveltuva ammattikorkeakoulututkinto”. S oi...

Terapiana virkkaus on yllättävän toimivaa puuhaa... Päiväkirjaote 2/2019 ”On se sitten ihmeellistä miten paljon jo oma päätös muuttaa suuntaa ja antaa voimaa. Kaiken rypemisen jälkeen huomaan, että luovuus, joka on ollut hukassa jo pidemmän aikaa, rupeaa ilmoittamaan olemassaolostaan. Kuukauteen en ole juurikaan muuta tehnyt, kuin pakolliset asiat. Muuten olen maannut tai istunut sohvan nurkassa pää täynnä raskaita ajatuksia. Olen istunut tai maannut ja odottanut milloin ahdistus, se 100kilon möykky rinnastani putoaa.  Jee, tänä aamuna tuntuu, että ehkä tästä voi vielä selviytyä. Olo oli erilainen, parempi. Mitähän voisin tehdä? Alkaisinko virkkaamaan mattoa, sitä voisi tehdä aina kun jaksaa ja siirtää sivuun huonoksi päiväksi. Olisin tehnyt edes jotain, kun mies tulee töistä, jos ei niin paljoa hävettäisi oma voimattomuus ja saamattomuus”. Alan selailla virkkaajien sivuja, hain ideoita Pinterestistä, ohjeista ja kirjoista. Katson ihanan värisiä matonkudekeriä, joita ...

Jos ei kanna vastuuta omasta elämästään, ei voi myöskään oppia virheistään. Kuinka helppo onkaan paeta omaa vastuutaan ja ulkoistaa se, syyttää puolisiaan, työyhteisöä, esimiestä, yhteiskuntaa tai vaikka naapurin setää. Ymmärrän sen nyt, koska omien heikkouksien ja toiminnan äärelle, on todella pelottavaa pysähtyä. Mitä jos en olekaan sellainen, kuin kuvittelen olevani? Jos olenkin huonompi ihminen kuin olen kuvitellut? Jos en olekaan toiminut arvojeni mukaan? No omalta osaltani vastaukset kysymyksiin eivät olleet kaikilta osin mieleisiä. Työ vei minut mukanaan ja minä annoin viedä! Päiväkirjaote ”Alan kuuntelemaan itseni omaa sisäistä puhettani, omia ajatuksiani. Kuvittelenko minä, että en olekaan vastuussa omasta uupumuksestani, vaan kaikki muut?   Ajattelenko, että toisten olisi pitänyt huomata ahdistukseni ja voimieni hiipuminen? Olisiko toisten pitänyt olla ”helpompia”, että olisin jaksanut? Olisiko toisten pitänyt muuttaa toimintatapojaan minulle mieluisemmaksi?   ...

En ole voinut olla seuraamatta mediatietoa koronaviruksesta ja sen tuomaa hysteriaa. Häpeäkseni tunnustan, että pääsääntöinen tiedonlähteeni ei ole ollut kovinkaan vakaa ja puolueeton medianlähde. Häpeäkseni, sen vuoksi, että olen hyvin henkilökohtaisesti kokenut kyseisen tiedonlähteen uutisoinnin puolueellisuuden. Media ja uutisointi tuo esille asioita monesta näkökulmasta, on monen ammattilaisen kommentteja, erilaisia tilastoja ym.   On mahtava juttu, että Suomessa on tietoa saatavilla monesta näkökulmasta ja sananvapautta ei rajoiteta. Pääsääntöisesti silmiini osuneet otsikot ovat kuitenkin olleet hyvinkin pelkoa ja paniikkia herättäviä. Luettuani  jutun kokonaan, otsikon alta löytänyy myös asiaa lieventävää, tärkeää faktaa, mikä olisi mielestäni kuulunut otsikkoon tai ainakin ansainnut oman kappaleensa. Tietysti tässäkin puhuu raha. Pelottavat ja ikävät uutiset herättävät kiinnostusta enemmän, juttuja luetaan ja päätoimittajat kiittävät. Onneksi meillä on valta ja ...

Kun viimein minulla oli lupa olla uupunut, tunteet ja väsymys tulivat semmoisella rytinällä, etten meinannut enää tuntea itseäni. Minne katosi elämänmyönteinen, iloinen ja omasta elämästään vastuunkantava ihminen? Minne hävisi kiitollisuus ja elämänilo?   Tässä vaihtokaupassa olin kyllä häviäjä, koska tilalle oli tullut itsesäälissä rypevä, negatiivinen ja katkera ihminen, joka oli kuorrutettu häpeällä. Luojan kiitos, sain purettua kaupat aika nopeasti 😉 Päiväkirjaote 28.1.2019 ”Makaan sängyllä ja mietin, mietin, kuinka minulle on päässyt käymään näin? Minä vahva, ystävällinen, tunnollinen. Minä, joka olen yrittänyt olla oikeudenmukainen, tasapuolinen ja rehellinen. Olen ollut aina saatavilla, olen niellyt kaiken pahan, ottanut iskut vastaan asiallisesti, kieroilut, valheet, palautteen ja kaiken… Pyörin sängyssäni, kello on kaksi yöllä. Se sama kaksi, joka oli viime yönä, sitä edellisenä ja sitä ja sitä ja sitä… Sama kehä toistaa itseään, on toistanut jo yli kaksi vi...

Uupumuksen musta viitta Istun sohvan nurkassa ja itken. Nyt se on tehty!   Työ, jota sydämelläni tein on päättynyt, yritys, jonka eteen tein omalta osaltani niin paljon kuin osasin ja kykenin, on nyt toisen omistuksessa!   Kauppasalaisuus on viimeinkin julkinen ja ne rakkaat ihmiset, jonka kanssa yhteistyötä on tehty vuosia ovat saaneet hämmentävän tiedon. Tiedon, jonka minä olen tiennyt jo syksystä asti, mutta en ole sitä voinut kertoa. Minä en jaksanut enää, minun oli pakko päästä siitä pois, enää ei ollut reittiä pakoilla uupumusta, kaikki oli jo vuosien saatossa käytetty. Päällimmäinen tunteeni on häpeä ja tyhjyys. Koen itseni petturiksi, valehtelijaksi ja tyhjäksi… Kaipaan jopa puhelimen soittoääntä. Puhelimen, jonka sointi merkitsi minulle perheillan tai viikonlopun päättymistä, ihmisten tukemista, sijaisten etsimistä, työvuorojen pläräämistä ja lasten laskemista. Nyt se puuttuva pirinä saa oloni entistä surullisemmaksi. En enää ole tärkeä kenellekään, ajat...