Oman elämän sivusta seuraaja(ko?)

Jos ei kanna vastuuta omasta elämästään, ei voi myöskään oppia virheistään. Kuinka helppo onkaan paeta omaa vastuutaan ja ulkoistaa se, syyttää puolisiaan, työyhteisöä, esimiestä, yhteiskuntaa tai vaikka naapurin setää. Ymmärrän sen nyt, koska omien heikkouksien ja toiminnan äärelle, on todella pelottavaa pysähtyä. Mitä jos en olekaan sellainen, kuin kuvittelen olevani? Jos olenkin huonompi ihminen kuin olen kuvitellut? Jos en olekaan toiminut arvojeni mukaan? No omalta osaltani vastaukset kysymyksiin eivät olleet kaikilta osin mieleisiä. Työ vei minut mukanaan ja minä annoin viedä!

Päiväkirjaote ”Alan kuuntelemaan itseni omaa sisäistä puhettani, omia ajatuksiani. Kuvittelenko minä, että en olekaan vastuussa omasta uupumuksestani, vaan kaikki muut?  Ajattelenko, että toisten olisi pitänyt huomata ahdistukseni ja voimieni hiipuminen? Olisiko toisten pitänyt olla ”helpompia”, että olisin jaksanut? Olisiko toisten pitänyt muuttaa toimintatapojaan minulle mieluisemmaksi?  Mitä helvettiä!!! Kuvittelenko, että elämääni ohjaavat toisten ihmisten käytös, tavat ja valinnat. Kuvittelenko olevani vain elämäni sivusta seuraaja, olevani vain laine, jota tuuli kuljettaa”.

Olen hämmästynyt, kuinka voimakkaasti katkeruus ja viha alkoivat tekemään minuun pesää. Lukiessa kirjoituksiani, en voi, kun olla kiitollinen siitä, etteivät ne vieneet minua pysyvästi mennessään. On todella pelottavaa huomata, kuinka helposti pääsee eroon oman toiminnan ja ratkaisujensa vastuusta, kun näkee muutostarpeen ja syyllisen vain itsensä ulkopuolelta, ympäristöstään. Se on vain tekohengitystä, siitä näkökulmasta ei jää mitään pysyvää…

Oman toimintani tarkastelu ja sen ymmärtäminen ovat mahdollistaneet elämääni muutoksen. Vastuunkantaminen omasta persoonasta, toiminnasta ja totuuksista on ollut ahdistavaakin. Ei olisi ollut voimia katsoa omia heikkouksiaan silmästä silmään, vaan olisi halunnut antaa olla tai ottaa vaikka vuoden aikalisän. Mutta, ei en kestä kauaa sellaista itsesääliä ja negatiivisuutta mikä tuli juuri siitä, että en vielä ymmärtänyt omaa rooliani uupumisessa

On oikeastaan ollut aika ”hanurista” tutkia omaa persoonaa, toimintaansa, arvoja ja egoaan. On ollut jopa järkyttävää huomata, kuinka paljon opittavaa minulla on, jos meinaan jatkaa elämääni ihan aitona itsenäni. Uskomuksiini kuuluu, että tänne elämään on tultu oppimaan ja toden teolla sen aion tehdä. En voi muuttaa toimintaani, jos en tiedä mitä pitää muuttaa tai tehdä toisin. Tiedostamalla oireet, syyt ja seurakuset, voin paremmin välttää uupumuksen toistuvan.

Tämä blogi on minulle tärkeä. Sen vuoksi, että se jäsentää oman kokemukseni, mutta ennen kaikkea sen vuoksi, että toivon sen tuovan sinulle lukijani, toivoa, ymmärrystä uupumusta tai elämää  kohtaan, iloa ja inspiraatiota. Olen miettinyt paljon, kuinka tarinani jäsentäisin, että siitä tulisi selkeä ja johdonmukainen. En tiedä onko se mahdollista, koska minun pääni on täynnä ajatuksia, eikä ne ole ollenkaan siistissä pinossa vaan ympäriinsä, pala siellä toinen täällä (joka minut tuntee, tietää sen 😉). Toivonkin, että annat vinkkejä, ohjeita, ideoita, toivomuksia tms. Teen tätä myös teille lukijani. Niin ja tekstejäni saa tietysti jakaa 😊

Rakkaudella: Virpi