Liian suuret saappaat

En minä koskaan ole johtajaksi halunnut. Koulussakin sanoin, että johtajaa minusta ei tule! Niin kuin sanonta kuuluu ”Älä sano koskaan, ei koskaan”. Tiesin heti opiskelujeni alussa, että haluan työskennellä lasten kanssa. Lapset ovat niin aitoja ja vilpittömiä. Tein ensin jonkun verran lastentarhanopettajan sijaisuuksia ja jotenkin sisällä kasvoi halu itse vaikuttaa varhaiskasvatuksen laatuun, erityisesti lapsen kohtaamiseen. Sitä kautta alkoi muhimaan ajatus yksityisestä päiväkodista.

Monien vaiheiden kautta huomasin eteneväni kohti yrittäjyyttä ja päiväkodin perustamista. Minusta oli tulossa yksityisen päiväkodin toinen osakas. Paljon oli selvitettävää ja kaikki tuntui jännittävältä. Kun yritys oli monien mutkien kautta siinä vaiheessa, että lupahakemus oli ajankohtaista täyttää, havahduin vastuukysymykseen. Hakemuksessa ilmoitettiin päiväkodin toiminnasta vastaavan henkilön muodollisesta pätevyysvaatimuksesta ”vähimmäisvaatimus alaan soveltuva ammattikorkeakoulututkinto”. Soitin aluehallintovirastoon ja sain juuri sen vastauksen mitä pelkäsinkin ”yritystä voi pyörittää ilman muodollista pätevyysvaatimusta, mutta sosiaalialan yrityksessä pitää olla vastuuhenkilö, jolla tulee olla muodollinen pätevyys, tämä vastuu henkilö vastaa päiväkodin toiminnasta, sen laadusta ja lain toteutumisesta yhdessä päiväkodin johtajan kanssa”.  Jos siis sama henkilö on vastuuhenkilö, johtaja ja yrittäjä, ei siinä paljon epäselvyyttä ollut.

Muistan vieläkin se muljautuksen sydänalassani. Tiesin, että nyt jouduin astumaan yksinäisiin ja liian suuriin saappaisiin, mutta enää ei voinut perääntyä. Vastuu olikin se asia, joka alkoi nakertamaan hyvinvointiani pikkuhiljaa. Suuren vastuun ymmärtäminen, monet varhaiskasvatusta ohjaavat lait/asetukset ja niiden ymmärtäminen,tulkinta ja käytännön toteutus, henkilöstöhallinta, hekilöstän riittävyys ja median myllytys yksityisestä päivähoidosta saivat ajatukseni aina vain enemmän työhön, myös vapaa-aikana. Se vastuu oli minulle liikaa, siitä lähti todellisten arvojeni polkeminen (perhe,ystävyys,terveys), egon kasvaminen, pahaolo vapaa-ajalla, nopeat (huonot) ratkaisut hyvinvoinnin edistämiseksi ja irtautuminen minusta, aidosta itsestäni.

Tämän reilu vuoden kipuilun jälkeen, tiedän jo monia asioita, joita minun oli pitänyt tehdä toisin, jotta olisin jaksanut pidempään. Todellisuus on kuitenkin se, että ihmisenä haluaisin aina toimia niin kuin koen sydämessäni oikeaksi ja sitä vastoin toimiminen olisi uuvuttanut minut jossain vaiheessa kuitenkin. Koin lakisääteiset mitoituksen liian tiukaksi (vaikka koskaan meille ei otettu 8/1 mitoitusta käyttöön), työntekijöiden kiireen ja väsymisen liian rankaksi ja mahdollisuuden kohdata lasta liian vähäiseksi. Raamit on varhaiskasvatukseen asetettu ja niiden sisällä johtajat yrittävät keksiä taikojaan. Josko raamatun tarina nousee eläväksi eri tavalla ja yksi lastenhoitaja alkaa vastaamaan viittä ja yksi lastentarhanopettaja vastaamaan kolmea, jotta riittämättömyyden tunne ja uupumus varhaiskasvatuksesta ja muilta aloilta loppuisi.

Minusta tuntuu, että uupumus lisääntyy myös sen vuoksi, että useassa työssä ihmiset kulkevat liian suurissa saappaissa. Liian suurissa saappaissa kulku on huteraa ja kaatumisen pelko on turhan usein läsnä.

Rakkaudella: Virpi