Elämä on tässä ja nyt

Malttamaton minä ja elämää tällä hetkellä 23.5.2020 

Alku viikko on mennyt tässä tulevaisuutta pohtiessa, mutta kun vähän taas havahtui painamaan jarrua, niin on osannut nauttia elämästä hetki kerrallaan. Aurinkoiset kelit ovat omalta osaltaan virkistäneet mieltä ja tänä vuonna ollen laittanut kukkiakin vähän enemmän, koska luultavasti ollaan enemmän kotona kesällä. Terassitkin ovat päässeet uuteen loistoonsa ja niistä tuli mun mielestä super kivat. Varsinkin tämä saunamökin terassi, joka lasitettiin alkutalvesta ja kaikki sisustus elementit mitä täällä on, olen joko saanut tai pikkurahalla ostanut (lukuunottamatta lämmittimet). Minulle itselle kuvat antavat aina parhaan inspiraation niinpä  ajattelin jakaa kuvia enemmän, että sinäkin saisin näistä itsellesi inspiraatiota. 

Vävypojan tekemä pöytä ja oman pihan haapapölkyt kruunasivat tämän terassin.

19 vuotta sitten jousitin ja päällystin vanhat tuolit. Tosin kangas ei enää miellyttänyt, joten ompelin harmaat huput päälle. Harmaa sohva sopi hyvin tuoleihin, idealla, toisen romu on toisen aarre (kiitos Juuli). Vanha rämä arkku on ollut jo poisto listalla, mutta onneksi en ole saanut aikaiseksi. Nyt se sopii tänne ku nyrkki silmään.

Tämä nurkkaus on eniten minun mieleeni. Noi heinät antaa oman sävynsä asetelmaan.

Ei tarvitse olla samanlainen kuin muut ollaakseen kaunis ja täydellinen... Tämä pölkky on mun lemppari. Se on ihanan persoonallinen.

Tänään (perjantaina) on ollut taas hyvä päivä, kun pääsin itseni kanssa ”sovintoon” pitkän sisäisen dialogin jälkeen. Pari viikkoa olen ollut tosi levoton ja tympääntynyt. Tuntui, etten saa oikein mistään otetta. Räävin vähän sieltä ja täältä, mutta mikään ei valmistunut, eikä myöskään tuonut iloa. Olen tässä jo huomannut, että pahan olon yllättäessä, kannattaakin kääntyä ”sisään päin”, koska usein se vastaus löytyy omasta toiminnasta, mutta perinteisesti aloitin kuitenkin ympäristöstä. Josko se sittenkin olisi muiden aiheuttamaa ;) Ympäristöstä ei kuitenkaan nyt löytynyt mitään "raskasta", mikä vaikuttaisi minuun näin voimakkaasti. Kaisla on ollut tyytyväinen perus söpö, kaikki perheessä hyvin ja ystäviäkin on vähän nähty. Janne on hyvissä energioissa, odottaa innolla lomaa ja kelitkin ovat kääntymässä aurinkoisiksi.

Annoin miehelleni tehtävän valita etu pihalle kukat. Samalla jo toivoin, että kunhan ei valitsisi samettiruusuja. No siinä kiertelyn jälkeen, hän osoitti Samettiruusuja ja sanoi, että nuo on ainot mikä pistää silmään erityisen kauniina.  Siinä saatiin hyvät naurut aikaan kun kerroin omat aiemmat ajatukseni. Toisaalta nyt on jo silmä tottunut ;) 

Kun tänä aamuna heräsin niin päässä pyöri joku järkevä lause. Ajattelin, että kirjoitan sen ylös, etten unohda. No nukahdin ja unohdin sen lauseen osittain, mutta tälläiset sanat siitä jäivät päähäni soimaan ”sen minkä teet, tee sydämellä”. Alussa oikeastaan ärsytti, että onko tuo nyt ainut mitä alitajunta voi avukseni asiaan tuottaa...Tässä päivän pihalla tuusatessa, lause pyöri kuitenkin mielessäni ja rupesi tuottamaan lisää ajatuksia.

Vanha kalusto sai paikain ulkoa. Sopii minusta kivasti ja käytännöllinen, koska perhe kasvaa kasvamistaan, eikä kaikki mahdu saman pöydän äärelle. Se kuka on ollut milloinkin ärsyttävin saa syödä ulkona sateessa...

Itselleni on käynyt niin, että mitä uupuneempi olen ollut, sitä vähemmän olen nauttinut hetkestä, jossa elän. Olen suunnitellut lomamatkoja tai muuten vain tulevaa. Välillä olen ihanissa menneissä muistoissa, mutta sen minkä jätin huomiotta, oli aina se hetki missä elin. Silla hetkellä, kun terveys petti ei oikeastaan voinut suunnitella tulevaa, kun ei tiennyt mihin suuntaan tilanne etenee. Välillä mennyt tulvi väkisinkin mieleen, eikä ne muistot olleet aina miellyttäviä. Sen vuoksi sitäkin pystyi käsittelemään vain pieniä paloja kerrallaan, joten ainut mistä tiesin oli se hetki jossa elin. Silloin oli pakko opetella vain elämään siinä hetkessä, kuunnella kehoa, ääniä ympärillä, tunnelmia, energioita, makuja ja hajuja. Aluksi ei ollut mitään ajatusta tulevasta, oli vain se hetki, kevyt tai raskas.

Halusin pelastaa tämänkin kannun ja löysin "puutarhurin majan puodin" blogista ohjeen leijuvaan kannuun. Taas kerran huomsin, että en ole näpertelijä. No siinä se nyt kuitenkin on ja tykkään kyllä.

Sen voisi ajatella kliseenä, että ”viimeinkin kuulin linnun laulun”, mutta se on totta. Jotenkin tuntui, että elämä kaikkinensa näyttäytyi minulle silloin paljon laajemmin, kuin koskaan aiemmin. Uskomattomasti jää huomaamatta, kun ei osaa elää hetkessä. No luonne on ”malttamoton” eikä se siitä varmaankaan kokonaan muutu, mutta kultaista keskitietä sain jo kokea: sopivasti malttamaton,  välillä tulevaisuutta miettivä ja sopivasti hetkestä nauttiva, se elämä sopi minulle täydellisesti. Tänään kun näitä asioita on päähäni putkahtanut, huomasin, että olenkin taas alkanut luisua takaisin siihen entiseen, vanhaan malliin…

Talon terassi on meillä se aamukahvi paikka, koska aamu on ainut aika, jolloin siihen paistaa aurinko. Maton virkkasin kaikista matonkude jämistä mitä löysin. Aluksi se nöytti hirveältä, mutta kun valmistui niin tykkäsin ihan hirveästi.

Perustin uuden yrityksen vuoden vaihteessa. Ajatukseni oli, että maaliskuussa polkasen homman käyntiin, mutta sitten tuli tämä korona homma, joten suunnitelmat eivät toteutuneet niin kuin olin ajatellut. Aloitin siinä odotellessa keräämään tarinoita työuupumuksesta, jotta saan laajemman näkemyksen siitä mikä ihmisiä uuvuttaa (ihmisen tarinat muutenkin kiehtovat minua).  Opiskelin lisää energiahoidosta ja kävin siinä odotellessa myös Reiki kurssin, koska energian kanssa työskentely on niin ihanaa ja halusin laajentaa osaamistani. Nyt kun tilanne rupeaa rauhoittumaan koronan suhteen, huomaan kuinka päässäni on raksuttanut useimmiten tulevaisuus. Olen malttamaton ja haluaisin, että asiat tapahtuvat nopeasti. Haluaisin tietää, miten tämä kaikki etenee, mitä pitäisi tehdä seuraavaksi ja mikä on todellisuudessa se oma juttu. Käytännössä halusin siis taas yrittää ottaa langat takaisin käsiini, enkä millään jaksaisi odottaa mitä elämä minulle tarjoaa.

Viimevuonna 4.6.2019 otettu kuva pihan perältä. Saapa nähdä kerkeääkö tänä vuonna kesäkuun alkuun Sammalleimun kukinta.

Olen katsonut kuvia pihasta ja huomisin kuinka odotan aurinkoa, että piha vihertäisi enemmän ja nopeammin. Olen odottanut, että säät lämpiäisivät. Istuin sohvalla Jannea vastapäätä ja mietin mitä tekisimme yhdessä, kun Jannella alkaa loma. Aloitin virkkaamisen ja jo alku silmukoilla mietin, mitä virkkaisin seuraavaksi. Kirjoitan blogia ja mietin samalla mistä kirjoitan seuraavaksi ja miten asiaa jäsentelisin tulevaisuudessa… 

Olenkin näköjään palaamassa takaisin mieleni ohjattavaksi ja suorittajaksi. On se kumma, miten hitaasti nämä opitut toiminta mallit muuttuvat ja kuinka nopeasti sitä huomaamattaan palaa takaisin siihen vanhaan. Onneksi tässä on jo tullut vähän tietoisemmaksi tuon mielen kolttosista ja itsestä yleensäkin. Tietää jo mieltään paremmin, millaista elämää haluaa elää ja tarttua jarrun kahvaan, jos meinaa lähteä väärälle raiteelle 😊

Nautitaan auringosta ja elämästä tässä ja nyt!

Rakkaudella: Virpi