Häkkiin ahdistettu eläin

Päiväkirjaote  ”Sinulla on tunne, että et jaksa. Elimistö huutaa ja kaikenlaiset pelottavat oireet ovat jatkuvasti läsnä. Jatkat eteenpäin ja jos mahdollista, kiihdytät vauhtia. Et halua pysähtyä, se pelottaa. Et näe totuutta, koska se on peittynyt sumun taakse. Siinä olotilassa pitäisi löytää tilanteesta ulos pääsy, pitäisi pystyä tekemään järkeviä, suuria ratkaisuja oman hyvinvointinsa eteen. Hyvinvointi, mitä se taas tarkoittikaan… Päällimmäisenä pelko tulevasta ja hämmennys siitä, ettei tunne enää itseään. On tunne, ettei tunne… ei mitään. Ei ymmärrä miksi ei voi toimia niin kuin ennen. Ei muista miltä tuntuu olla aidosti onnellinen. Mihin tähtään, kun kiintopiste on kadonnut.”

Sitä kulkeen kun robotti kovaa ja tasaista tietä. Se tie on niin tuttu ja selkeä. Olisi lupa käydä kokeilemassa vihreää ja pehmeää, vierellä kulkevaa, mutta pelottaa. Mistä tietää kantaako maasto, pistääkö käärme tai ampiainen.  Kaadunko risuun ja lyönkö pääni kiveen. Rohkea askel pehmeään ja aitoon, eikä voi enää koskaan ymmärtää miksi oli aiemmin valinnut kovan ja tasaisen.

Häkkiin ahdistettu eläin, kuvastaa sitä olotilaa, kun tiedät, että olisi pakko luovuttaa, saada ovi auki, mutta tiedät ettet pysty, koska voimat ovat loppu ja työkalut hukassa. 

Olin toinen yrittäjä suhteellisen isossa yrityksessä. Työtunteja oli takana tuhottoman paljon ja suuri osa sydäntä. Jossain vaiheessa muistan puhuneeni, että yritys on kuin oma lapsi. IHAN HIRVEÄ VERTAUS! Tuossa vaiheessa se tuntui siltä ja ei ihme, koska saihan tämä ”lapsi” eniten aikaani, huomiotani ja ajatuksiani. Olin alkanut kokemaan työni ja yrittäjänä olemisen häkiksi, koska kuorma, jota kannoin oli liian suuri ja minä liian heikko. Koin, että voimani eivät riittäisi enää kauaa ja pelko romahtamisesta aiheutti paniikkia.

Olen aina uskonut siihen, että ihmistä autetaan tai ohjataan ylhäältä johonkin suuntaan, jos omat voimat eivät riitä. Tuo kesäkuun päivä oli juuri sitä ohjausta. Tuona päivänä olimme saaneet yhteydenoton, jossa isompi yritys oli esittänyt kiinnostuksensa yritystämme kohtaan.  Ei tämä mitään uutta ollut, olihan näitä kyselyitä tullut ennenkin ja jätimme sen omaan arvoonsa. Samana päivänä tuli kuitenkin toinenkin kysely, eri yrityksestä. Se oli minulle johdatusta, koska kaksi yhteydenottoa samana päivänä oli merkki siitä, että tälle on joku tarkoitus. Päätimme kuulla tarjoukset. Ymmärrys siitä, että työlleen saa hinnan ja tieto siitä, että se kiinnostaa ostajaa, toi valtavasti toivoa irti pääsemisestä. Se tunne oli, kuin kivireppu olisi tippunut selästäni. Tunsin kuinka häkkini ovi raottui...

Olen kohdannut samanlaista ajattelua muiltakin uupumuksen kynnyksellä keikkuvilta. Usein ihmiset kokevat voimansa huonommin päiväpäivältä ja työ, jota he tekevät tuntuu ahdistavalta ja imee kaikki voimat. Silti he eivät ole halukkaita tekemään muutoksia. Ei ole voimaa katsoa tilannetta niin laajasti, että näkisi syyt ja seuraukset selkeästi. Saatetaan miettiä asemaa tai statusta, mikä on jo saavutettu. Ei haluta heittää "hukkaan" sitä työtä minkä on tehnyt. Mahdollisuuksia muutokseen voisi olla paljonkin, mutta kaikki ne näyttäytyä uupuneelle uhkana eikä  mahdollisuutena. Saatetaan salata todelliset tunteet ja vaatia itseltään aina vain enemmän. Heikkos ja herkkyys aiheuttavat häpeää ja häpeä todellisuuden salailua. Tunsin itsekin valtavaa syyllisyyttä ja häpeää heikkoudestani ja siitä, etten voinut toimia niin kuin tiesin muiden odottavan. Päällimmäisenä olivat vain ajatukset siitä, mitä muut ratkaisustani ajattelevat? Olenko aiheuttanut jollekin pahaa mieltä päätökselläni? Mitä pahaa minusta puhutaan ja miten tilanne tulkitaan?

Useat meistä yrittävät tehdä kaikkensa toisten hyväksi, jopa unohtamalla itsensä ja oman hyvinvointinsa. Syyllisyys nousee pintaan, jos kuuntelet itseäsi tai et voikkaan toimia niin kuin sinulta odotetaan tai mihin on totuttu. Tämän oman prosessini myötä olen ymmärtänyt, ettei kukaan ei voi rakentaa onneaan toisen varaan, ei minun eikä kenenkään muun. Jokainen on vastuussa omasta onnestaan ja päätöksistään ihan itse. Voit ajaa itsesi niin loppuun, ettet selviä koskaan tai voit tehdä päätöksen joka kääntää suunna. Teet minkä vain valinnan, ympäriltäsi löytyy ihmisiä, jotka joko hyötyvät tai kärsivät päätöksestäsi. Täyttä hyväksyntää et tule saamaan koskaa, keneltäkään muulta kuin itseltäsi.

Tämä päivänä olen jo paljon lähempänä itseäni ja sitä hyväksyntää, ilman statusta, ilman työtä tai merkityksellistä asemaa. Tämä päivänä voin luottaa siihen, että ne ihmiset, jotka minua rakastavat ihmisenä, pysyvät vierelläni ja muuta en tarvitsekaan. Tänä päivänä olen niin kiitollinen siitä, että kuuntelin itseäni ja voin vannoa, että niin teen jatkossakin, mutta paljon herkemmin.

Sillä hetkellä, kun lakkaat murehtimasta mitä muut ihmiset ajattelevat sinusta.

Sinusta tulee vapaa.

-Hidasta elämää-

Siis vapautta kohti pikkuhiljaa!

Rakkaudella: Virpi💓