Uupumisen oireet 1/4

Ahdistus ja univaikeudet

(Päiväkirjaote 3/19) Kuinka sitä onkaan itsensä päästänyt niin huonoon kuntoon, vaikka kroppakin on huutanut apua moneen kertaan. Erilaisia oireita oli vuosien saatossa useita, mutta paniikkikohtaukset olivat ne, mitkä oikeasti pysäyttivät minut. Onneksi matkalle on sattunut kohtaamisia, mitkä ovat osaltaan vaikuttanut siihen, että uskalsin viimein ajatella ja kuunnella itseäni. Nyt olen niistä kohtaamisista niin kiitollinen. Jotenkin tuntuu, että ne on ohjattu minun tielleni. Kai universumi, henkioppaat tai mitkä lie valon tuojat, ovat nähneet, että kohta tuo ihminen luhistuu taakkansa alle. Olen niin kiitollinen, että uskalsin päästää irti”

Tiettyjä oireita voin tunnistaa jo ihan yrityksen perustamisen alku metreistä saakka. Sydämen muljahtelua ja painon tunnetta rinnassa oli aina välillä. Aluksi nämä oireet liittyivät haastaviin esimiestilanteisiin, mutta myöhemmin ne tulivat lähes pysyväksi osaksi elämääni. Unettomuus astui kuvaan ahdistuksen seurauksena. Kun painontunne oli ollut rinnassa muutamia päiviä, tulivat unihaasteet. Ne ilmenivät minulla siten, että heräsin samaan aikaan yöllä toistuvasti, lähes täsmällisesti klo: 2.00.  Näitä öitä oli peräkkäin n. neljä. Ehkä olin jo niin väsynyt, että nukuin valvottujen öiden jälkeen jopa 12 tunnin unia. Silti tuntui, etten aamulla ollut täysin virkeä.

Yöllä herätessäni tuntui kuin olisin säikähtänyt jotain. Sydän loi julmetusti ja tuntui, kuin se tulisi rinnasta ulos. Ennen kuin kerkesin edes avata silmiäni, tulivat jo ensimmäiset työasia mieleeni ja samaa rataa mentiin aamuun asti. Se oli sellainen hallitsematon ajatuksen kehä, sama asia saattoi pyöriä useaan kertaan peräkkäin ja välillä asia vaihtui, mutta kaikki liittyi työhön. Yritin katkaista ajatusvirran kaikin tavoin, ohjattua rentoutusta kuunnellen, ajatukseni tyhjentäen tai miettimällä jotain muuta, mutta aina kun havahduin, olin takaisin työasioissa. Joskus nukahdin aamusta, tunti ennen kellon soittoa, mutta useimmiten nousin suosiolla ylös ja kuljin ajatusteni kanssa kohti aamua. Väkisinkin sitä miettii, että miten sitä on niin pienillä unilla jaksanut. Silloin minä koin jaksavani pääsääntöisesti hyvin. Tuntui, että töihin riitti virtaa, voimaa ja iloisuutta, mutta kotiin voimia jäi aina vain vähemmän.

Onko todella niin, että työelämässä jaksaaksesi sinun pitää rakentaa panssari itsellesi. Oltava hajuton, äänetön, tunteeton ja mauton ja vielä lisäksi sietää se että lokit paskovat päällesi?

Käsittääkseni univaikeudet ovat aika yleinen oire osana työuupumusta ja se kai on yksi diagnoosikin, jonka työnantaja hyväksyy maksettavaksi sairauslomaksi. Kaksi viikkoa sairauslomaa ja syynä ”unettomuus”, vaikka totuudessa ihminen voi olla kärsinyt lääkäriin mennessään unettomuudesta ja muista oireista jo pitkään. Todellisuudessa ihminen voi olla jo hyvin lähellä romahtamista, lähellä tilaa, jossa pohja rakennetusta elämästä tippuu pois. Tilaa, josta oman elämän hallinta häviää ja jäljelle jää vain yritys selviytyä jotenkin, päiväkerrallaan. Tilaa, jossa suurin huoli on se, että voiko koskaan enää elää normaalia, täysipainoista elämää!

Rakkaudella: Virpi