Uupumuksen oireet 3/4
Aivosumu
Kerroin jo
aiemmassa tekstissäni läsnäolon häviämisestä ja siitä, kuinka työasiat
valtasivat päätäni aina vain enemmän ja enemmän. Tästä seurasi läsnäolon häviäminen,
mikä erityisesti näkyi kotona. Töissä usein pystyin olemaan läsnä, olihan työ
muuttunut elämäni ”tärkeimmäksi”. Jossain vaiheessa huomasin kuitenkin, että
haastavat ja aivoja kuormittavat asiat saivat aikaan päässäni pelottavan ja
oudon tuntemuksen. Aloin kutsua sitä aivosumuksi. Se sana kuvastaa mielestäni
hyvin sitä tilaa, joka valtasi pääni sisällön. Aluksi havaitsin sen vain
silloin tällöin, mutta mitä pidemmälle uupumus kaivautui, sitä enemmän elin
aivosumussa.
Olen jo
persoonaltani ihminen, jolla voi olla monta rautaa tulessa ja joskus unohtelen
asioita. Liekkö syy huonon muistin vai läsnäolon puutteen, mutta aivosumu oli
jotain aivan erilaista. Siinä ikään kuin sumu olisi laskeutunut koko ajatusmaailmani
päälle. Sen voi kuvitella niin, että on kuva, joka häämöttää vahvan sumun takaa.
Tiedät, että se on siellä, mutta ääriviivoista ei saa selvää. Sinun pitäisi
kertoa toisille mitä näet, se on sinun tehtäväsi, mutta et pysty sumun takaa
erottamaan ääriviivoja. Asiat siis
näkyivät jossain sumun takana, mutta kuvasta ei saanut selvää. Mitä enemmän
pinnistelin ja hahmotin kuvaa sitä ”puutuneemmaksi” aivoni muuttuivat. Jossain
kohdassa huomasin, etten tahtonut muistaa enää yksittäisiä sanoja. Silloin
ymmärsin, että nyt ei ole kaikki kunnossa.
Olin jo pidemmän
aikaa miettinyt lääkärissä käyntiä, mutta huoli muististani sai minut
toimimaan. Kerroin työterveyslääkärille työstäni ja peloistani dementoitumisen
suhteen. Minulta otetettiin laaja-alainen verenkuva, jossa tutkittiin myös
B-vitamiini varastot. Onneksi niissä ei ilmennyt mitään, jäljelle jäi vain
huoli siitä, kuinka kauan aivoni kestävät tätä painetta…
Aivosumun
siirtyessä asumaan minuun, koin paljon myös häpeää. Töissä tuntui, että menetän
otteen työstäni. Aloin jopa pelkäämään erinäisiä tilanteita muistamattomuuteni
vuoksi. Häpeää nostatti tietysti se, että osalle muististani tuli yleinen
vitsin aihe ja vitsiksi minä sen itsekin heitin, mutta sisällä oli huoli ja
häpeä. Aivan niin kuin tämä käytös olisi leimattu osaksi persoonaani. Joskus
minulle nousi kiukku, (tai voisinko käyttää rehellisesti sanaa vitutus?) kun,
huomasin jonkun jopa käyttävän sitä vitsiä tietoisesti loukatakseen minua tai
siltä minusta ainakin tuntui. Kotona olin kertonut aivosumustani avoimesti, koska sitä ei
voinut enää peitellä. Muistan kerran, kun puolisoni kysyi minulta, että miltä
se aivosumu käytännössä tuntuu? Kerroin hänelle, että tulee semmoinen olo kuin
aivot olisivat puutuneet. Ei fyysistä pistelyä tai mitään, vaan jotenkin aika
hidastuu ja asiat hämärtyvät.
Lukijana saatat
miettiä mitä minä tein, kun huomasin muistini haasteet ja ymmärsin sen johtuvan
stressistä ja paineesta. No, minä lisäsin vauhtia, otin vähän lisää hommaa,
täytin kalenterini vielä tiukemmin. Niin ja tietysti minä myös aloin hoitamaan
itseäni erilaisin menetelmin. Näitä menetelmiä olivat mm. töiden jälkeen
sohvalla löhöily, liikunnan minimoiminen, kaikenlaisen epäterveellisen syöminen
ja napsiminen ja tietysti oikein huonon olon ”todellinen parantaja”, alkoholi.
Sitähän oikein odotti, että saa ottaa vähän viiniä rentoutuakseen. Ensin vain
viikonloppuisin ja kun muutaman lasin rentouttava vaikutus oli havaittu saatoin
joskus viikollakin lirauttaa lasiini viiniä.
Totta, välitön rentoutus
tuli, mutta siihen se sitten loppuikin. Unet olivat huonot ja levottomat ja
mieliala laski entisestään. Jos unihaaste ja uupumus on jo olemassa, niin
jokainen voi päätellä auttaako alkoholi asiaa. Joku voisi sanoa, että eihän
muutama lasillinen mitään. Vaikka määrät olivat pieniä, mielestäni riippuvuus
on jo sitä, jos alkoholi hallitsee ajatuksiani tai on pakokeino paeta huonoa
oloa. Sen henkisen taistelun kävin siinä vaiheessa, kun huomasin lämmittäväni
saunan, kertatoisensa jälkeen vain siksi, että saan hyvän syyn ottaa pari saunakaljaa.
Koen, että sen taistelun voitin minä.
On edelleenkin
joskus ihanaa ottaa lasi viiniä tai muutama saunakalja, tai joskus hyvässä
seurassa vähän enemmänkin. Se on tosi OK silloin tällöin, jos se tapahtuu
hyvänolon ja onnellisuuden lisäksi. Mutta jos se muuttuu hyvänolon ja
onnellisuuden syyksi, silloin olen metsässä. Tässäkin suhteessa alkoholi toimii renkinä, mutta ei isäntänä.
Rakkaudella: Virpi
Kommentit
Lähetä kommentti