Uupumuksen oireet 3/4

Aivosumu

Kerroin jo aiemmassa tekstissäni läsnäolon häviämisestä ja siitä, kuinka työasiat valtasivat päätäni aina vain enemmän ja enemmän. Tästä seurasi läsnäolon häviäminen, mikä erityisesti näkyi kotona. Töissä usein pystyin olemaan läsnä, olihan työ muuttunut elämäni ”tärkeimmäksi”. Jossain vaiheessa huomasin kuitenkin, että haastavat ja aivoja kuormittavat asiat saivat aikaan päässäni pelottavan ja oudon tuntemuksen. Aloin kutsua sitä aivosumuksi. Se sana kuvastaa mielestäni hyvin sitä tilaa, joka valtasi pääni sisällön. Aluksi havaitsin sen vain silloin tällöin, mutta mitä pidemmälle uupumus kaivautui, sitä enemmän elin aivosumussa.

Olen jo persoonaltani ihminen, jolla voi olla monta rautaa tulessa ja joskus unohtelen asioita. Liekkö syy huonon muistin vai läsnäolon puutteen, mutta aivosumu oli jotain aivan erilaista. Siinä ikään kuin sumu olisi laskeutunut koko ajatusmaailmani päälle. Sen voi kuvitella niin, että on kuva, joka häämöttää vahvan sumun takaa. Tiedät, että se on siellä, mutta ääriviivoista ei saa selvää. Sinun pitäisi kertoa toisille mitä näet, se on sinun tehtäväsi, mutta et pysty sumun takaa erottamaan ääriviivoja.  Asiat siis näkyivät jossain sumun takana, mutta kuvasta ei saanut selvää. Mitä enemmän pinnistelin ja hahmotin kuvaa sitä ”puutuneemmaksi” aivoni muuttuivat. Jossain kohdassa huomasin, etten tahtonut muistaa enää yksittäisiä sanoja. Silloin ymmärsin, että nyt ei ole kaikki kunnossa.

Olin jo pidemmän aikaa miettinyt lääkärissä käyntiä, mutta huoli muististani sai minut toimimaan. Kerroin työterveyslääkärille työstäni ja peloistani dementoitumisen suhteen. Minulta otetettiin laaja-alainen verenkuva, jossa tutkittiin myös B-vitamiini varastot. Onneksi niissä ei ilmennyt mitään, jäljelle jäi vain huoli siitä, kuinka kauan aivoni kestävät tätä painetta…

Aivosumun siirtyessä asumaan minuun, koin paljon myös häpeää. Töissä tuntui, että menetän otteen työstäni. Aloin jopa pelkäämään erinäisiä tilanteita muistamattomuuteni vuoksi. Häpeää nostatti tietysti se, että osalle muististani tuli yleinen vitsin aihe ja vitsiksi minä sen itsekin heitin, mutta sisällä oli huoli ja häpeä. Aivan niin kuin tämä käytös olisi leimattu osaksi persoonaani. Joskus minulle nousi kiukku, (tai voisinko käyttää rehellisesti sanaa vitutus?) kun, huomasin jonkun jopa käyttävän sitä vitsiä tietoisesti loukatakseen minua tai siltä minusta ainakin tuntui. Kotona olin kertonut aivosumustani avoimesti, koska sitä ei voinut enää peitellä. Muistan kerran, kun puolisoni kysyi minulta, että miltä se aivosumu käytännössä tuntuu? Kerroin hänelle, että tulee semmoinen olo kuin aivot olisivat puutuneet. Ei fyysistä pistelyä tai mitään, vaan jotenkin aika hidastuu ja asiat hämärtyvät.

Lukijana saatat miettiä mitä minä tein, kun huomasin muistini haasteet ja ymmärsin sen johtuvan stressistä ja paineesta. No, minä lisäsin vauhtia, otin vähän lisää hommaa, täytin kalenterini vielä tiukemmin. Niin ja tietysti minä myös aloin hoitamaan itseäni erilaisin menetelmin. Näitä menetelmiä olivat mm. töiden jälkeen sohvalla löhöily, liikunnan minimoiminen, kaikenlaisen epäterveellisen syöminen ja napsiminen ja tietysti oikein huonon olon ”todellinen parantaja”, alkoholi. Sitähän oikein odotti, että saa ottaa vähän viiniä rentoutuakseen. Ensin vain viikonloppuisin ja kun muutaman lasin rentouttava vaikutus oli havaittu saatoin joskus viikollakin lirauttaa lasiini viiniä.

Totta, välitön rentoutus tuli, mutta siihen se sitten loppuikin. Unet olivat huonot ja levottomat ja mieliala laski entisestään. Jos unihaaste ja uupumus on jo olemassa, niin jokainen voi päätellä auttaako alkoholi asiaa. Joku voisi sanoa, että eihän muutama lasillinen mitään. Vaikka määrät olivat pieniä, mielestäni riippuvuus on jo sitä, jos alkoholi hallitsee ajatuksiani tai on pakokeino paeta huonoa oloa. Sen henkisen taistelun kävin siinä vaiheessa, kun huomasin lämmittäväni saunan, kertatoisensa jälkeen vain siksi, että saan hyvän syyn ottaa pari saunakaljaa. Koen, että sen taistelun voitin minä.

On edelleenkin joskus ihanaa ottaa lasi viiniä tai muutama saunakalja, tai joskus hyvässä seurassa vähän enemmänkin. Se on tosi OK silloin tällöin, jos se tapahtuu hyvänolon ja onnellisuuden lisäksi. Mutta jos se muuttuu hyvänolon ja onnellisuuden syyksi, silloin olen metsässä. Tässäkin suhteessa alkoholi toimii renkinä, mutta ei isäntänä.

Rakkaudella: Virpi